Kauden päättäjäisissä urheilujuhlan tuntua

8.10.2018

Kotiseutu-uutiset lahjoitti Yllätykselle uuden tyttöjen pokaalin, johon siirrettiin edellisen nuhjaantuneen pokaalin laatat.
Kotiseutu-uutiset lahjoitti Yllätykselle uuden tyttöjen pokaalin, johon siirrettiin edellisen nuhjaantuneen pokaalin laatat.

Ruska ja matsit lämmittivät pelurit mitalikuntoon.

Pieni tuuli ja tihkusade hiipi kentälle maanantai-illan hämärtyessä, mutta se ei paljon kentän vetovoimaan haitannut. Paloaukea täyttyi satojen lasten ja aikuisten iloisesta puheensorinasta ja kannustushuudoista - miehet haastoivat pieniä junnuja pelaamaan heti illan aluksi.

Samaan aikaan pelurit pallottelivat kentän toimintarasteilla ja hyppivät pomppulinnassa.

Mitalien makuun ensimmäiseksi pääsivät perhefutarit, pallokerholaiset sekä leikkimaailman sankarit.

Kilpasarjalaisille jaettiin tienattuja mitaleja ja joukkueiden kehittyjä-palkintoja. Tytöt -06-07 lunastivat D12 piirisarjan hopeiset mitalit. Tytöt -04 ovat tienanneet kesäkaudella C14 Juniori Cupin kullan ja C15-aluesarjan pronssimitalit. Pojat -04 voittivat pronssia C14 piirin valiosarjassa ja kultaa C14 Juniori Cupissa.

Lisäksi mitalit jaettiin kaikille taitokilpailuihin osallistuneille.

Kiertopalkinnot menivät tänä vuonna Joona Maliselle, Bea Tanskaselle, Antti-Jussi Martikaiselle ja Pinja Kurjelle. Pysteistä yksi uusittiin tälle vuodelle ja uuden futispäisen pokaalin seuralle lahjoitti Kotiseutu-uutiset.

Perhepalkinnon sai Anne Muurin ja Jukka Kettusen perhe. Seuran historiassa ei liene ollut toista perhettä, jolla olisi ollut kuusi lasta yhtä aikaa Yllätyksessä, heistä viisi vielä samassa -10-11 syntyneiden tyttöjoukkueessa. Vanhemmat ovat taustavaikuttajina niin tyttöjen kuin poikien joukkueissa, ollen muun muassa apuvalmentajina ja varustevastaavina. Lisäksi perheen isovanhemmat, tädit ja sedätkin on rekrytoitu talkoisiin.

Lopuksi seuraväki nautti yhdessä munkkeja mehun ja kahvin kera.

Taas on yksi kausi paketissa, mutta pelit kentällä jatkuvat toivottavasti vielä monta monituista viikkoa ennen lumien tuloa.

Joukkueiden talvivuoroista keskustellaan valmentajien kanssa heti tiistaina. Vielä ei ole tarkkoja vuoroja jaettavaksi, mutta listaamme talvikauden tarpeita ja lähdemme neuvottelemaan vuorotarpeista kunnan kanssa. Jalkapallohallimme ei tälle talvelle vielä valmistu, mutta kunta on kertonut hallin paikan olevan tasoitettu lokakuun loppuun mennessä.

Kohti ensi kautta siis, ahkeralla harjoittelulla.

Kuvia päättäjäisistä lisää facebookissa.