Yllätyksellä yhteisseura ja -joukkuetoimintaa OuPa:n, SC Riverballin ja Juniori STPS:n kanssa kesäkaudella 2022

11.5.2022

Ylämyllyn Yllätys on solminut yhteistyöseurasopimuksen SC Riverballin ja Juniori STPS:n kanssa sekä yhteisjoukkuesopimusken Outokummun Pallon kanssa. Yhteistyö vahvistaa laadukasta arkea ja mielekästä pelitoimintaa.

SC Riverballin kanssa Yllätyksellä on ollut jo useina vuosina yhteistyö liittyen seuramme vanhimpiin pelaajiin, jotka voivat yhteistyöseurasopimuksen mukaisesti päästä pelaamaan Riverballin riveissä. Vanhimmat poikajuniorit voivat päästä yhteistyön myötä myös harjoittelemaan Riverballin kanssa.

Juniori STPS:llä ja Yllätyksellä on ollut kaudesta 2021 alkaen yhteisjoukkuesopimus 2007 syntyneiden tyttöjen Liiga Pohjoiseen. Ikäluokkansa korkeinta sarjatasoa yhteisjoukkue on pelannut menestyksekkäästi edeten viime vuonna SM-lopputurnaukseen. Tällä kaudella tuo yhteistyö jatkuu ja lisäksi yhteistyöseurasopimus laajenee kattamaan myös muita ikäluokkia, mikä mahdollistaa molempien seurojen nuorille entistä mielekkäämpiä pelejä. Esimerkiksi vanhimmat Yllätyksen tytöt ja nuoret naiset voivat sopimuksen myötä pelata STPS:n naisten Kolmosta. Muutamat STPS:n tytöt pukevat päälleen Yllätyksen paidan B Kakkosen pelissä ensimmäisen kerran huomenna torstaina. Vahvistuksia Savonlinnasta saavat myös seuramme 2010 syntyneet tytöt.

Yllätyksellä on yhteisjoukkuesopimus tänä kesänä Outokummun Pallon kanssa 2008 syntyneiden poikien sarjassa eli P14 Kakkosessa. Yhteistyön myötä molempien seurojen pienet 2008 syntyneiden ikäluokat saavat oman ikäistensä pelejä, mutta myös laadukkaita harjoituksia.