Kasvattaja-hanke tuo lisäkäsiä joukkueisiin

6.8.2025

Ylämyllyn Yllätyksen joukkueharjoituksissa on heinäkuun alusta alkaen vilahdellut ylimääräisiä apukäsiä, kun OKM:n tukema kasvattaja-hanke pääsi vauhtiin. Yllätyksen kaksi 

työntekijää Ville Koistinen ja Jalmari Haapea vierailevat treeneissä tukemassa valmentajien työtä muun muassa auttamalla lapsia keskittymään.

  • Kasvattajat antavat aikuisen huomiota tarvitseville lapsille ja nuorille tukea, jolloin koko ryhmä saa laadukkaampaa valmennusta ja harjoituksen dynamiikka paranee, seuran puheenjohtaja Jutta Kurki taustoittaa.

Kun lapset keskittyvät tekemiseen, syntyy myös vähemmän selviteltäviä konflikteja ja kaikki lapset liikkuvat enemmän.

Yllätyksessä uutena työntekijänän aloittanut Ville Koistinen on tuttu kasvo urheilutapahtumien ja festareiden järkkärihommista. Sosionomiopiskelija työskentelee myös nuorten ammatillisena tukihenkilönä.

  • Minä olin itsekin vilkas lapsena, joten tiedän, ettei aina ole helppo keskittyä tekemiseen. Siksi on tärkeää, että harjoitteleminen on jokaiselle lapselle mielekästä ja sopivan haastavaa, Ville miettii.

Opettajaksi opiskeleva Jalmari Haapea on valmentanut Yllätyksessä jo useita vuosia. Jatkossa häneen tutustuvat paremmin muutkin seuran pelaajat kuin pelkästään omien joukkueiden valmennettavat.

  • Kasvatustieteiden opiskelusta kertyneestä ammattitaidosta on ollut paljon apua  valmentamisessa, sillä se on tarjonnut runsaasti työkaluja erilaisten lasten ja nuorten kohtaamiseen. On hienoa, että tätä omaa osaamista voi hyödyntää koko seuran laajuudella. 

Seuratoiminta opettaa lapsille ja nuorille paljon muutakin kuin jalkapalloon ja liikkumiseen liittyviä taitoja.

  • Valmentaminen on samalla kasvattamista esimerkiksi yhteisössä ja joukkueen osana toimimiseen sekä elämänhallintataitojen opettamista, Haapea huomauttaa.

Ministeriön tukea käytetään myös kauan suunnitellun pilottihankkeen vaikutusten arviointiin sekä valmentajille ja vanhemmille suunnatun pienen oppaan työstämiseen. Myös ohjaamiseen liittyviä välinehankintoja tehdään hankkeen aikana.

  • Tämä malli voisi onnistuessaan olla kopioitavissa ympäri Suomen urheiluseuroihin, puheenjohtaja Jutta Kurki toivoo.