Seuran kauden päätöstilaisuudessa jaettiin satoja mitaleja ja kymmeniä pystejä

27.10.2021

Ylämyllyn Yllätyksen kauden päätöstä vietettiin uudella yläkoululla maanantaina satojen jalkapalloperheiden kesken. Yllätyksen pelaajamäärä on noussut koko vuoden ajan: Kun viime vuoden vaihteessa passillisia pelaajia oli 320, nyt heitä on jo 446. Heidän lisäkseen seurassa kuntoilee perhefutislaisia ja nais- ja mieskuntofutaajia. Harrastajamäärän nousun taustalla on aktiivinen markkinointi ja muun muassa kouluissa ja päiväkodeissa vierailevan junioripäällikkö Villen palkkaaminen. Uutena toimintona on myös aloitettu harrastamisen Suomen mallin kerhojen pitäminen kouluissa seuravalmentaja Riston johdolla.

Alkulämmittely suoritettiin pomppulinnassa ja pallo jalassa salilattialla, sillä 12 joukkueella futsal-kausi on jo ovella.
Juhlassa alle 12-vuotiaiden leikkimaailmaan kuuluvat sadat ikäkausijoukkueiden pelaajat sekä muutaman vuoden ikäiset perhefutislaiset lunastivat kaulaansa kiitosmitalit. Alla kuvia leikkimaailman joukkueista.

Yli 12-vuotiaiden joukkueet palkitsivat kukin omien joukkueiden tsemppareita ja kehittyjiä. Joukkueet ovat pelanneet noin kymmentä kilpamaailman alueellista tai valtakunnallista sarjaa, joista tuomisina oli kesältä viidet mitalit.
P12-joukkue sai itäisen alueen Kakkosen pronssia ja T13 alueellisen Ykkösen pronssia.

C-ikäiset tytöt lunastivat alueellisen T15-sarjan Ykkösen pronssit sekä valtakunnallisen T14 Liiga Pohjoisen pronssimitalit STPS:n yhteisjoukkueen kanssa. Liigan menestyksen myötä tytöt pääsivät ikäluokkansa SM-lopputurnaukseen.

Kirkkaimpina mitaleina P14-joukkueen pelaajien kaulaan ripustettiin alueellisen Kakkosen kultamitalit.

Kauden aikana seura on työllistänyt useita kymmeniä nuoria kesätöihin, valmentajiksi, pelinohjaajiksi ja jalkapallokoulujen vetäjiksi, jotka kaikki saivat pienen kiitoksen. Ensimmäistä kertaa luovutettu vuoden pelinohjaaja-pysti meni Toni Mäkisalolle.

Uutena arvostuksena valmennuspäällikkö Markus Ihalainen palkitsi vuoden maalivahteina Sara Turusen ja Rasmus Karjalaisen.
Kauden aikana harppauksia ottaneiden kiertopalkinnoista Reinon Malja ojennettiin Pietari Sippolalle. Kolme muuta Fair Play -kiertopalkintoa menivät Eetu Impivaaralle, Julia Litmaselle (Kotiseutu-uutisten lahjoittama) ja Kaisa Sinkkoselle (Eeva Reijosen lahjoittama).
Yli sataa valmentajaa sekä muuta taustahenkilöä kiitellään vielä pystein myöhemmin heidän omassa tilaisuudessaan. Tuolloin jaetaan myös seuran vuoden jalkapalloteko.
Vuoden futisperheeksi nimettiin Martikaiset, Tapsa, Anne, Otto, Ukko ja Eeli. Vuosikymmenen Yllätyksessä useissa joukkueissa häärinyt perhe sai raikuvat aplodit ennen munkkien syöntiin siirtymistä.

Talkoolaisille, 11-vuotiaiden tyttöjen ja poikien joukkueille, erityiskiitos upeasti hoidetuista järjestelyistä! Tilaisuus striimattiin kotikatsojille ja sen voi katsoa jälkikäteen facebookissa: https://fb.watch/8VlnWYXFRI/

Yllätyksessä on työskennellyt kymmeniä nuoria pelinohjaajina, kesätyöntekijöinä, valmentajina ja erilaisissa muissa ohjaustehtävissä.
Kuvassa vuoden maalivahdit Sara Turunen (vas.) ja Rasmus Karjalainen sekä kiertopalkintojen saajat Kaisa Sinkkonen, Pietari Sippola, Julia Litmanen ja Eetu Impivaara.

Kilpajoukkueiden palkitut

P09

Leevi Mutanen, vuoden pelaaja

Eeli Martikainen, vuoden tsemppari

Joona Eriksson, vuoden aktiivisin

T0809

Peppi Hakulinen, kehittynyt kovasti. Halu oppia ja kehittyä on esimerkillinen.

Martta Piipponen, Sitkeää työskentelyä maalivahtina, joskus kovinkin epäkiitollisen urakan edessä.

Sonja Iskanius, kehittynyt kesän aikana sekä kenttäpelaajana ja uudessa roolissa maalivahtina.

P08

Juho Leinonen

Niko Mäkisalo

Eemeli Vatanen

P07 Pystit

Noa Karhu, joukkueen paras maalintekijä

Antton Väisänen, MVP tärkeä pelaaja keskikentällä, myös tärkeitä maaleja tärkeissä paikoissa

Miko Sivonen, Viimeinen lukko, useampi nollapeli ja mm. tärkeä rankkaritorjunta

erityismaininta, kauden kehittynen pelaaja Toni Mäkisalo

T0704 eli C/B-tytöt

Annika Parkkinen, erityisesti maalivahtina kehitysta, jonka myötä Palloliiton osa-alueleirille pääsy kahdesti

Oona Kotilainen, B-ikäisten kehittyjä tänä vuonna

P06-05:

Luka Gerres, maalitykki

Altti Mononen, tunnollinen ja omatoiminen harjoittelija 

Kasperi Karjalainen, tunnollinen ja omatoiminen harjoittelija

P04

Tino Lemmetyinen

Viljami Lehto

Juho-Oskari Tossavainen

Miesten edustusjoukkue

Tino Lemmetyinen, tulokas

Reima Alsio, maalintekijä

Panu Tuomela, pelaajien valinta