Sade taukosi kauden päätöksen kunniaksi

2.10.2019

















Maaleja, mitaleja ja munkkeja oli jaossa, kun kauden päätöstä kentällä vietettiin.

Kauden päätös alkoi pienpeleillä, joissa seuran nuorimmat saivat haastaa vanhempia pelureita matsiin. Viidellä kentällä viilettikin satamäärin pieniä ja isoja lapsukaisia, eikä illan viileydestä ollut tietoakaan. Pallopisteillä saattoi myös ottaa mittaa kaverin futistennistaidoista tai temppuilla ponnautusseinien kanssa. Pomppulinnojakin oli tarjolla pienille hyppijöille.

Juhlatilaisuuden aluksi nähtiin nuorimpien T10-13 tyttöjen Ballbic-esitys, musiikin tahtiin pallottelua siis. Puheenjohtaja Arto Mononen kertasi tilaisuuden alussa kauden tunnusmerkkejä, joihin on lukeutunut menestyksen lisäksi mm. harrastusryhmän perustaminen tytöille ja seuraseminaarin antamat vinkit. Uutena valmennuskoordinaattorina aloittaakin vuoden alussa Markus Ihalainen.

Kaikki leikkimaailman juniorit, pallokerholaiset sekä perhefutislaiset saivat aherruksestaan osallistumismitalit. Kilpamaailman ikäluokat palkitsivat kehittyneimpiä ja tsemppareitaan.

P07 palkitsi kehittyneenä Antton Väisäsen, ahkerana harjoittelijana Verneri Vainikaisen ja maalintekijänä Luukas Käyhkön. Kahdesta ikäluokan sarjajoukkueesta toinen voitti piirisarjan kultaa. Koko porukka tienasi Juniori Cupista hopeiset mitalit.

T0607 palkitsi molemmista ikäluokista yhdet pelaajat. -07 tytöistä palkinto meni Veera Timoskaiselle ja -06 tytöistä Bea Tanskaselle. Joukkue on pelannut kesän yhteisjoukkue Helynä FC Hertan kanssa. Yllätyksen nimissä pelattu PSL vei tytöt Palloliiton lopputurnaukseen, jossa joukkue oli SM-viitonen. Hertan nimissä pelatusta piirisarjasta joukkue tienasi hopeamitalit.

P0605 palkitsi joukkueestaan Luka Gerreksen, Tatu Rantalan ja Altti Monosen.

P04 jakoi pystit Viljami Lehdolle, Jesse Parkkiselle ja Pietari Sippolalle. Joukkue voitti P15-aluesarjan hopeaa ja keväällä Junioricupin kultaa.

Miesten joukkue ei ollut paikalla jakamassa pystejä.

Kaikki alueellisissa taitokilpailuissa mukana olleet saivat muistoksi taitomitalin kaulaansa. Kuopiossa järjestettäviin Itä-Suomen mestaruuskilpailuihin on tienannut luvan matkata lokakuun lopulla 17 Yllätyksen pelaajaa.

Poikien ja tyttöjen seuran kiertopalkinnot menivät Antti-Jussi Martikaiselle, Atte Nuutiselle, Pinja Kurjelle ja Riikka Leppäselle.

Perhepalkinto menee tänä vuonna Nina ja Miska Karin perheelle. Aktiivisessa perheessä kaksi lasta pallottelee, äiti jojoilee, kaikki talkoilevat ja mummikin on touhussa mukana.

Tilaisuuden lopuksi isot ja pienet vieraat saivat munkkirinkilät.