Koronan vaikutukset Yllätyksen tapahtumiin

29.5.2020

Jalkapallokoulu siirtyy elokuulle, uutuutena kaksi jalkapalloleiriä heinäkuun alussa, uusi 2014/15-syntyneiden joukkue perustetaan, Pallokerho tauolla....

 

 

Koronapandemia vaikuttaa Yllätyksen toimintaan jonkin verran ja tällä hetkellä harjoittelemme ja pelaamme poikkeustilassa, joten Yllätyksessä on aikataulutettu uudelleen vanhoja tapahtumia, sekä järjestetään uutta

 

Jalkapallokoulu järjestetään tänä vuonna Elokuussa. Harjoitukset alkavat maanantaina 3.8 ja harjoitukset ovat maanantaisin, sekä keskiviikkoisin 17-19 välisenä aikana. Jalkapallokoulu on tarkoitettu 5-10 vuotiaille pelaajille (2014/2015 - 2010). 

 

Pallokerho on poissa toiminnasta tällä hetkellä ja pallokerhon pelaajat rohkeasti mukaan oman ikäluokan joukkueisiinsa. Joukkueeseen liittyäkseen ei tarvitse olla pallotaituri valmiiksi

 

Yllätys järjestää kaksi jalkapalloleiriä heinäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla 6.7-10.7 ja 13.7-17.7. Toimintaa leireillä on maanantaista - perjantaihin klo 10-14 ja leiri järjestetään Paloaukean tekonurmella. Leirin hinta on 75 euroa/viikko (sis. pallon + lämpimän ruoan). Leirin minimiosallistujamäärä on 40 hlö/viikko. Leiri on tarkoitettu 2014 - 2007 syntyneille pelaajille, ja pelaajat jaetaan leirillä omaa ikäluokkaa ja tasoaan vastaaviin ryhmiin. Kaikkien ryhmien ruokailut ovat myös porrastettuja. Ilmoittautuminen leireille alkaa kesäkuun alussa, joten seuratkaa sivujen uutisointia. Futisleirillä opetellaan jalkapalloa ja se on loistava paikka ensi askelten ottamiseen kuningaslajin parissa. Leirit sopivat niin vasta-alkajalle, kuin jo joukkuetoiminnassa pitkään olleille. Leirin suunnitelusta vastaa valmennuspäällikkö Markus Ihalainen, joka toimii leirillä myös valmentajana.

 

Yllätys perustaa uuden joukkueen pojat/tytöt 2014/2015 syntyneet. Koska pandemian takia jalkapallokoulu siirtyy myöhemmäksi, niin perustamme aivan nuorimmille pelaajille uuden joukkueen. Haluamme varmistaa harjoittelun turvallisuuden ja laadukkuuden, joten joukkuetta alkaa vetämään seuran valmennuspäällikkö Markus Ihalainen. Kuukausimaksu joukkueessa on 30euroa/kuukausi ja joukkueen infotilaisuus/perustamiskokous pidetään 2.6 Ylämyllyn koulun nousevassa luokassa klo 19-20. Lisätietoa joukkueesta ja ilmoittautumiset: https://www.yly.fi/joukkueet/2014-15-pojat-tytot/

 

Kaikki Yllätyksen joukkueet ottavat uusia pelaajia mukaan toimintaansa. Olkaa rohkeasti yhteydessä oman ikäluokan joukkueenjohtajaan/valmentajaan, ja hän ohjeistaa eteenpäin. Joukkueiden yhteystiedot löydät täältä: https://www.yly.fi/joukkueet/